Kiitos matkaseurasta

Eräs sankaritarina

Koira niemeltä Hero ( hän ei tiennyt olevansa Hero) syntyi kuusi vuotta sitten Mosambikissa, Intian Valtameren rannalla. Perheolosuhteet olivat kammottavat; isä retkuili ympäri rannikkoa, äiti oli jatkuvasti raskaana ja pyöräytti erivärisiä jälkeläisiä sinne tänne.
Joukko teini-ikäisiä rantarosvoja varasti imeväisiässä olevan poikueen - tämä tapahui ennenkuin Hero oli ennättänyt silmänsä avata. Pentueen pienin tipahti tuntemattomasta syystä hiekalle ja päätyi kuivien kaislojen sekaan muun rantaan ajautuneen romun keskelle.
Samaisena viileänä aamuna eräs rouvashenkilö lähti kävelylle rannalle ja näki rottaa muistuttavan otuksen, totesi sen kämmenen kokoiseksi koiraksi ja pisti taskuun.
Seudulla oli jo kiirinyt tieto suomalaisesta suurisydämisestä äitihahmosta, joka auliisti adoptoi kodittomia kissoja. Kattien kauhuksi perheeseen ilmaatui myös koiravauva. Jo iltapäivällä Hero imeskeli tuttipulloa ja nukkui seuraavan yön mukavasti aamutossussa mutta hivuttautui myöhemmin yhä varmemmin tassunaselin kohti emännän jalkopäätä.
Nykyään Hero on maailmankansalainen; hän matkusti vastikään Riadista Damaskukseen. Seuraavasta määränpäästä ei ole tietoa mutta passissa on vielä tyhjiä sivuja.
Hero - joka luonnollisesti on tyttö - lähettää kauttamme rohkaisevat terveiset kaikille vauhdista tipahtaneille. Kyllä se siitä

Moskeija ei ole kirkko

Moskeijan kynnys on korkea. Sen edessä riisutaan kengät ja kauhtanaan pukeutuneena astutaan sisään.

Olin kuvitellut moskeijan tunnelmaa hartaaksi. Se muistuttaa kuitenkin enemmän monitoimihallin aulaa tms. ihmisten yhteistä tilaa. Pienissä ryhmissä keskustelevia ihmisiä, lattialla nukkuvia miehiä, pihalla juoksentelevia lapsia.

Varmaan tunnelma rukousaikana on toinen, mutta nyt se tuntuu jollakin tavalla pettymykseltä. Olin luullut muuta.

jälleen Damaskoksen tiellä

Beirutin Charles Helloun bussiasema oli lukuisen betoniramppien alla, arabiankieliset huudot moninkertaistuivat seinistä. Vanhat papparaiset myivät kahvia ja vesipiippupalveluja, nuoret kauppasivat chipsejä ja pepsiä.

Damaskukseen menevä tila-auto oli uudenuutukainen, varustuksena oli ilmastointi ja mukavat muunneltavat penkit. Joku heilautti kamamme takaluukkuun, joka jätettiin apposen auki. Kukaan ei ollut vartioimassa omaisuuttamme. Olimme jo oppineet, että varkaita ei näissä maissa tarvitse pelätä. Beirut on jaettu kaupunki ja Libanonin eteläosa on no go-aluetta, mutta ryöstöjä, varkauksia ja päällekäymisiä täällä nyt vaan ei ole. Tässä murtuu kilisten pari ennakkoluuloa. Uskokaa tai älkää, Syyria on yksi maailman turvallisimpia maita eikä Libanonissakaan tarvitse pidellä kouristuksenomaisesti käsiveskastaan kiinni.

Kolme tuntia kului ihan rattoisesti, meillä oli käytössä Honda-tila-auton täydet penkkirivit. Lisäksemme mukana oli vain yksi matkustaja.

Viismit järjestyivät nopsasti. Olimme Syyrian puolella 15 minuutissa.

Tankkasimme tax-free shopista mukaan Bekaan-laakosen rose´-viiniä ja alle tunnissa olimme takaisin Damaskoksessa, Koko homma maksoi noin 5 euroa. Toistaalta olisi saattanut maksaa neljäkymmentäkin, koskaan ei voi tietää etukäteen..

Damaskus, maailman vanhin kaupunki, näyttäytyi Beirutin jälkeen jotenkin viattomana ja alkuperäisenä. Niinhän se on, että ylikansalliset kampanjat alkavat oikeasti yököttää, samaa shampoopurkin kuvaa ei millään jaksaisi katsella joka puolella maailmaa.

Nyt on ilta, 24C puutarhapöydän ääressä.. Taidamme napata vähän bekaanlaaksolaista sen kunniaksi !

Pois Beirutista

Yritämme selvittää, miten pääsisimme luxury-bussiin, joka veisi meidät takaisin Syyriaan. Opaskirja, johon tähän saakka on voinut luottaa, sanoo toisin kuin hotellin respa (mies johon tähän saakka ei ole voinut luottaa).

Beirutissa paistaa aurinko. On mukavaa ja kaunista. Tavallaan sääli lähteä. Mutta matka jatkuu, uudet seikkailut odottavat. Täällä ei olekaan juuri näkynyt hunnutettuja naisia, vaan pukeutuminen on ollut aivan eurooppalaista. Istuimme juuri katukahvilassa ihmisten kulkua katsellen ja Suomen miinusasteita ja sikäläistä kevääntuloa miettien.

Tarkoituksenamme on nyt mennä ostamaan pari pulloa paikallista Bekaan-laakson rosé-viiniä, pakata kassimme ja jäädä pohtimaan, että otammeko taksin Cola- vai Charles Helou -bussiasemalle. Yksi on varmaa: haluamme luxury-bussin.

Rakennusalueella rantakadulla repaleisessa kyltissa luki La Paillote The Sea Food Place. Jossakin soi 60-luvun kamaa: Toverimme Che Quevara kuubalaisittain.

Kaunista uutta

Keskelle kaupunkia on jätetty tornitalo, jonka yläosa on täynnä mustareunaisia reikiä. Siellä täällä on pommitettuja taloja muistuksena sodasta. Kaupunki on paljon isompi kun muistin, paljon äänekkäämpi, paljon eurooppalaisempi.

Alakerrassa on naisten alusvaateliike ikkunassaan harsomaisia virityksiä – ei tulisi kuuloonkaan oikeaoppisessa islamimaassa.

Hinnat keskustassa ovat Suomen tasoa, kaikkea on Guccista Vuittoniin jos nyt sellaista hakee.

Rantabulevardi on täynnä hölkkääjiä korvakuulokkeet korvilla. Liikenne on täysin kaoottinen. Vain ihme pelastaa kadunkulmaan syöksähtävän autoilijan törmäämästä toiseen. Mutta kaunista on ja kaunista rakennetaan. Uudet tornit istuvat ilmiömäisen hyvin olemassaolevaan rakennuskantaan sekä maiseman muotoihin ja väreihin. Tulee hyvä olo kun näkee, että jossakin osataan ja välitetään; uusi täydentää eikä pilaa mitään.

Beirut ip

Yht´äkkiä, Beirutin katuja vaeltaessa, tajusin että Kahlil Gibran on täältä kotoisin. Muistelin mielessäni sitaatteja viinistä ja elämänviisauksista. Nettiin päästyäni ymmärsin, että olin sotkenut hänet Omar Khaijamiin. Suomeksi netistä libanonilaiselta Gibranilta löytyi vain puhkikuluneita avioliittolupauksen yhteydessä toistettuja "latteuksia", jotka tähän ikään olemme jo kaikki kuulleet useampaan kertaan.

Beirut aamulla

Olemme paattaneet jaada toiseksikin paivaksi. Paras suunnistaa katukahvilaan ja miettia turkkilaisan kahvin aaressa mita tehda ja nahda seuraavaksi. Rannalla on uimala mutta Valimeri on viela kylma. Vedessa oli yksi britti, joka osoittaa etta suomalaisia ei alueella ole. Kylla sielta muutama tutunomainen perkele olisi muuten kuulunut.
Turisteja ei ole lainkaan, se on siunauksellinen asia turistille, joka ei mukamas ole turisti.

Beirutissa

Siirryimme Syyriasta Libanoniin - mutta miten.. Tarkoituksena oli tehdä luxury bussimatka mutta päädyimme väärälle asemalle. Bussilinja nimeltään 2000 oli afrikkalaista mallia, matkustajana noin 50 tiukkailmeistä syyrialaismiestä, yksi tupakkia poltteleva alakuloisen näköinen nainen ja me. Rajalta rajalle, pysäkiltä toiselle ja vihdoin, pienessä vuoristokylässä saimme tarpeeksemme miesten alituisista tupakkatauoista ja hyppäsimme laukkuinemme tien sivuun. Onneksi löytyi siisti hotelli, flirttaitelva johtaja ja avulias taksikuski. Vyöt kiinni, varakkaampaan tapaan takapekille ja Beirutiin.
Kaunista: Beriut on vieläkin Välimeren helmi. Kävimme katsomassa Cafe Parisin, jonka muistin noin 35 vuoden takaa. Ilokseen Raija voi sanoa olevansa paremmassa hapessa kuin vanha kahvila.

Matka Maaloulaan

Minibussit toimivat samoilla periaatteilla kuin Afrikassa: bussi lähtee kun se on täysi ja täysi se on silloin, kun kenkälusikallakaan sinne ei saisi mahtumaan yhtään enempää. Suuri perunasäkki takaluukusta työnnettynä takimmaisten penkkien alle. Kyydissä on kaikenlaisia ihmisiä. Damaskuksen mukavia piirteitä on se, että kaikin tavoin pukeutuneet ovat tasavertaisia, suvaittuja. Ketään ei karsasteta, katsota pitkään. Ja yleinen piirre on se, että vanhuksia autetaan nätisti. Vajaan tunnin matka maksaa 0,40 €.

Maaloula on ollut alkukristittyjen turvapaikka. Siellä ja lähistön parissa muussa kylässä puhutaan edelleen arameaa, kieltä jota Jeesus puhui. Legendan mukaan Paavalin opetuslapsi Tekla joutui sotilaita paetessaan ansaan kallioseinämän luona, jolloin hän rukoili Jumalaa, joka avasikin kallioon kapean uoman, jota pitkin Tekla pääsi pakenemaan ja löysi turvapaikan luolasta.

Kävelemme solan pohjaa. Vuori kohoaa molemmin puolin valtaisana suorana seinänä. Seinissä näkyy luolien suuaukkoja. Pohjalla lirisee kirkasvetinen puro. Vuoren sisällä on raikkaan viileää, paikoin liukasta. Sola on pitkä ja seinät niin lähellä, että se ajoittain muistuttaa tunnelia, vaikka ylhäällä näkyykin kirkaan sininen taivas. Matka päättyy aurinkoon, nousemme maantielle. Kauppansa auton lavalle rakentanut mies syöttää meille taateleita ja pähkinöitä suuresta valikoimasta. Hän painaltaa pähkinät taatelinpuolikkaisiin peukalollaan ja ojentaa ne meille. Herkullista.

Kukkulan laella on Pyhälle Bacchukselle omistettu luostari, jonka sisällä on vuonna 4 perustettu kirkko. Nuori tyttö kertoo meille englanniksi kirkon historiaa, esittelee ikoneja, alttaria. Ja kysyy haluammeko, että hän rukoilee puolestamme Isä meidän rukouksen arameaksi. Haluamme. Tietenkin. Tyttö sulkee silmänsä ja sanat soljuvat, muinaisen kielen vieraat äänteet kuulostavat kauniilta. Tuolta sanat kuulostivat 2000 vuotta sitten.

Abun d-bašmayo
Nethqadaš šmokh
Tithe malkuthokh
Nehwe sebyonokh
Aykano d-bašmayo oph bar`o
Hab lan laḥmo d-sunqonan yowmono
Wašbuq lan ḥawbayn waḥtohayn
Aykano doph ḥnan šbaqan l-ḥayobayn
Lo ta`lan l-nesyuno
Elo paṣo lan men bišo
Meṭul d-dilokh hi malkutho
W-ḥaylo w-tešbuḥto
L`olam `olmin
Amin

Mietteitä miehistä

Kokoonnuimme istumaan iltaa naisporukalla. Puhe livahti varoittamatta miehiin.

Käsiteltiin aluksi raamatun hahmoja, liehuvahelmaisia apostoleja ja muita maskuliinoja, jotka luovat ankaria katseita liinamaisen päähineensä alta. Todettiin, että tyyli ei ole muuttunut pariin tuhanteen vuoteen. Polkupyöräänsä taluttava syyrialainen saattaisi hyvin koristaa kuvaraamatun sivuja. Ananiaksia, paavaleita ja matteuksia näkyy notkumassa itämaista musiikkia myyvien kauppojen tiskeillä. Viekö hame miehisyyden? Voiko tosimies virittää pöytäliinan päähän? Nämä kiperät kysymykset vaativat koko iltapuheen ja vähän seuraavaakin. Tässä mietteitä suomineidoilta, jotka ovat asuneet lähi-idässä pitkään.

Lemminkäisen täti, 55v.

Maissa, joissa naiset pitävät huntua, löytää nopeasti sen hyvät puolet. Hunnun alta voi tirkistellä komeita miehiäkin kenenkään huomaamatta.

Ylväsryhtinen saudimies on ilman muuta charmikas. Eikä naismaisia piirteitä löydä, vaikka tiedämme, että nämä miehet ovat snobeja, tarkkoja hajuvesistään, kauluksen leikkauksesta ja vaatteiden materiaaleista. Hameen taskuista löytyy kännykkä ja timantti välähtää diskreetisti kalvosimessa. Tyyliä !

Lähi-idän naisten surkeaa osaa säälitellään yleisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monet naiset eivät halua ulos kultaisesta häkistään. Ääri-islamilaisissa maissa hunnuttamaton nainen tuntee itsensä yhtä oudoksi kuin hunnutettu suomalainen.

Naisen suhde mieheen on kaukana reippaasta toveruudesta. Miehen velvollisuus on antaa naiselle kunnioitusta ja turvaa ja yleensä näin onkin. Kivittämiset ja muut ääriteot ovat asia erikseen. Mutta mutta.. eikö Suomi sijoitu naisiin kohdistuvan väkivallan kärkimaihin maailmassa?

Lähi-idässä ei naista nimitellä, hunnutettu tai ei. Ulkonäköön kohdistuvat kommentit ovat äärimmäisen huonoa käytöstä ja islamin lain vastaisia.

Lemminkäisen tädin tytär 19v

Suomessa veellä alkavat sanat oksettavat. Onko pakko vetää kännejä joka perjantai?

No niin, jatkamme aiheen tutkiskelua kaikilla rintamilla. Ja välitämme tulevia tutkimustuloksia muiden siskojen tiedoksi.

souk ja luova kaaos

Katsoimme aamulla, kun Kimi Räikkönen voitti aika-ajot. Ihmettelemme, pärjäisikö formulavoittaja tässä kaaoksessa. Kahden kaistan väylästä tulee salamana kaksikymmentä, epälukuinen määrä autoja kiilaa sikin sokin kulmista, torvet soivat: tulen, huomaatko, heippa hipaisin puskuriasi, sorry vähän kilahti, ei huolta, tööt, hupsis, mikä etuajo-oikeus, mikä suojatie, mitkä liikennevalot..

Soukin tavarapaljous huumaa, tuoksuu, maistuu..Ihminen ajautuu ostohysteriaan vaikka kuvittelee olevansa vahvasti panssaroitu. Nahksandaalit lähtevät 15 eurolla, hopea ja mausteet ovat euroriistoon tottuneelle puoli-ilmaisia. Soukissa on nykyistä ja ikuista: täällä käytiin kauppaa jo ennen ajanlakun alkua, voisi kuvitella että samanlaiset aprikoosit, mantelit, taatelit ja pähkinät olivat kaupan samoissa paikoissa, samanlaisissa koreissa.

Maistamme suklaakaupan ruusunnupputuotetta; pikkuruisia ruusuja pistaasipähkinöiden kanssa tummassa suklaassa. Vesipiippuja kahvilassa, kuumaa teetä pikku laseissa ja kaiken yllä muezzin huuto. Sininen taivas pilkottaa jossakin ylhäällä, vanhan viiniköynnöksen kupolina.

Jupiterin temppeli

Damaskuksen vanhassa kaupungissa on valtaisan kokoinen katettu kauppahalli "Souk".
Se päättyy roomalaisten aikaisen Jupiterin temppelin pylväisiin. Näky hämärän kauppahallin jälkeen on huimaava. Tunne aikojen saatosta on käsin kosketeltava - pyhä liittyy arkeen, vanha nykyisyyteen.

Ongelmia yhteyksissä!

Hei, tilanne on sellainen, että Syyrian hallitus on estänyt Blogger-blogien näkymisen täällä. Eli pystymme kirjoittamaan ja julkaisemaan tekstejämme, mutta emme näkemään blogiamme, emmekä kommenttejanne. Tylsää. Eipä tullu mieleen, että näin saattaisi olla. Mutta yritetään jatkaa "sokkona".

Tajunta laajenee – keuhkot pienenee

Istanbul: Turkish Airlines, uusi airbus, kohtuuruokaa, ei valittamista.

Istanbulista näyttää olevan hyvät yhteydet ympäri maailmaa, kuulimme juuri että jotkut olivat saaneet lippuja Helsingistä Johannesburgiin 550 eurolla. Niin että pitäkää mielessä. Iltavaloissa kylpevä Bosborinsalmi on kaunis, sadat laivat makaavat redillä.

Lentokenttä on uusi ja komea mutta tuoksahtaa vanhanaikaiselle. Tämä johtuu tupakasta, jota kaikki röyhyttävät enemmän kuin Suomessa koskaan. Näyttää siltä, että maailman tupakoitsijat ja tupakkavarastot ovat löytäneet ymmärtäväisen kodin Istanbulista. Matkamuistomyymälän menestysartikkeli on tuhkakuppi..

Hinnat ovat hirveitä. Vihdoinkin on löytynyt Suomea kalliimpi paikka!

Olento tarvitsee sitä, mitä vailla sen on paha olla

Olen painiskellut samanlaisten ongelmien kanssa. Hankalaksi asian tekee se, etten tiedä mitä tarvitsen. Tiedän vain, että kaavussa siellä ei tarvitse kulkea, että pukeutumisen pitää kuitenkin olla perinteistä. !!! Mutta mitä se sitten tarkoittaa sikäläisestä katsantokannasta?
Saako nilkka näkyä? (Minun paksun nilkkani olisikin parempi pysyä piilossa.) Saako punaiseksi lakatut varpaankynnet näkyä? Saako paita olla antelias? Pitääkö värit olla tummia?
Vaikeeta vaikeeta, laukku suurenee - varmuuden vuoksi.
Tuon otsikossa olevan tarpeen määritelmän on kirjoittanut G.H. von Wright. Viisaasti sanottu. Tykkään erityisesti tuosta sanasta "olento".

Reputin reppukokeessa

Kolmas pakkausversio on menossa. En ole sittenkään minimalisti vaikka niin vannoin. Nyt pelissä on laajentuva matkalaukku, 25 % lisätilaa. Uimapuvun nauha pilkottaa iloisesti puoliavoimesta laukusta ja vieressä on vielä yhtä ja toista pakattavaa. Milloin ihminen oppii? Olen pettynyt itseeni. Ystävä kertoi, että hän oli katkaissut hammasharjankin saadakaseen kahden viikon kamat menemään 14 kiloon. Mutta kyseessä oli extriimi patikointi, nythän sentään ajellaan bussilla ja muilla kulkuvälineillä.. kai??
Alkuperäinen reppu lojuu lyyhistyneenä nurkassa. Otan sen ja pakkaan laajentuvaan matkalaukkuun. Eihän sitä koskaan tiedä..

Lonely Planetista luettua historiaa

Historia on mielenkiintoista

Damaskus on perustettu n. 2500 eaa. Siellä on edelleen raamatussa mainittuja katuja, esim. Via Recta eli Suorakatu, entisellä paikallaan. Kaupunkia ovat hallinneet ennen ajanlaskumme alkua mm. Israelin kuningas David, Babylonian kuningas Nebukadnessar, Aleksanteri Suuri, kreikkalaiset ja roomalaiset. (Nebukadnessarista Verdi sävelsi kolmannen oopperansa Nabucco, jonka ehkä tunnetuin kohtaus on heprealaisten orjien kuoron "Va pensiero, sull`ali dorate")

Suurin osa kaupunkilaisia oli kristittyjä jo vuonna 4. (Neljä! Miten se on mahdollista? Jos ajanlasku alkaa joulusta 0 (nolla), niin miten lähes koko kaupunki voi olla kristitty kun Jeesus on tarhaiässä?) Jupiterin temppeli muutettiin Johannes Kastajan kirkoksi. Sitten 600-700 vuotta myöhemmin kristittyjen kirkko taas muutettiin moskeijaksi. Sen jälkeen kaupunkia ovat hallinneet mm. turkkilaiset, mongolit, mamelukit, ottomaanit ja ranskalaiset. (Ranskalaiset!! No kaikkea sitä.) Itsenäisen Syyrian Arabitasavallan pääkaupunki se on ollut vuodesta 1945. (Eli tosi lyhyesti, ikäänsä nähden. Ainakin tämmösen 50+ mielestä.)

Tyhjin käsin

Minä taas olen viimeaikoina matkustanut maailmalla enimmäkseen työasioissa ja pakannut mukaan aina ”varmuuden vuoksi” jos vaikka mitä! Joka kerta se tuntuu hölmöltä. Olisikin tosi kiva lähteä vapaasti tyhjiä käsiä heilutellen, mukana korkeintaan joku olkalaukku, mikä normaalistikin kulkee olalla, ja siellä passi, vähän rahaa, kamera, puhelin ja läppäri. Mutta itseni tuntien... ei taida onnistua.

Travel Light

Mitä enemmän matkustan, sitä kevyemmäksi kulkuni käy. Nuorena sitä kärräsi mukaan juhlakenkää ja bensiinitankin kokoisia hiuspray-pulloja. Otan nuo nesteidenvientirajoitukset ihan positiivisesti. Näytteet ovat kovaa kamaa: onnistuin saamaan apteekista Luis Widmerin pikkupakkauksia, siinä on kaikki mahdollinen parin viikon naamahoitoon ja maksaa 7-9 euroa.
Aurinkolotionit ja muut ostan paikan päältä. En ole vielä onnistunut olemaan maassa, missä niitä ei myytäis halvemmalla kuin Suomessa. Yllättävää hajuvesitarvetta varten on White Linen-näytteitä. Pienimmät mahdolliset mahdolliset pakkaukset sampoota ja hammastahnaa, jätän ne määränpäähän.

T-paitoja ei ole koskaan liikaa ja hyvät kävelykengät tarvii aina. Huomaan puhuvani nyt niinkuin täti: helkkari ! Yhdet huikentelevaiset sandaalit, helvetinpunaista kynsilakkaa ja kevyt mekko iltakäyttöön. Mulla oli pieneen pussukkaan menevä silkkiviritys mutta löträsin siihen punaviiniä Kapkaupungissa. Kuljettelen mukana myös erivärisiä pasminoita. Käyvät koneessa ja viileinä iltoina. Peittävät kivasti selluliittia, jos joutuu käppäilemään uimapuku päällä.

Tämä varustus pitäisi mennä kabiinikokoon. Matkustamisesta on mennyt niin paljon hauskuutta noiden turvatarkastusten takia, että kiksejä saa siitäkin, kun voi kävellä kamoineen suoraan transittiin.

Ja sit viiniasiaan: haastattelemani nuorimies sanoi, että he tilasivat kyllä viiniä ravintolassa. Alkuperämaasta ei ollut tietoa mutta tieto helpotti, eikö vaan Liisa? Olisi synti olla mukavassa maassa ilman raikasta valkkaria. Ja olen varma, että apostoli Paavali mainitisi samasta asiasta jossakin blogissaan.

Matkalainen

Siis Paavali (aka Saul) matkusteli niillä tienoilla ristiin rastiin ja kirjoitteli kirjeitä, joiden vastaanottajia mekin koulussa jouduttiin opiskelemaan. Aika hassua. Rimpsullinen nimiä, muistan vielä sen poljennon. Ja piti vielä osata että kenelle yksi ja kenelle kaksi kirjettä. Ja seinälle ripustettiin iso kartta jossa ne eri matkat oli kuvattu eri väreillä. Wau!
No, me nykymatkalaiset voidaan blogata. Mutta tuskin kukaan opettelee parin tuhannen vuoden päästä että montako bloggausta missäkin tehtiin. Eikä onneksi tarviikaan.

Olen miettinyt tavaran määrää. Pakkaamista. Mitäs jos kerrankin matkustettaisiin ilman tavaroita, tai siis siten, että olisi vaan reppu selässä? Tai vaan joku pieni lentolaukku? Onnistuisiko. Mikä on välttämätöntä? Ja minkä saa periltä? Damaskuksen tieltä. Ehdottomia tietysti: kamera ja läppäri ja laturit ja johdot ja kaapelit. Entä mitä muuta?
Ja paljonko rahaa tarvitaan? Jos kortilla saa seinästä, niin eipä juuri paljonkaan.
Entä alkoholi, siitä on vähän huoli. Saako sieltä ostaa viiniä? Juodaanko siellä muuta kuin minttuteetä ja ajrania?

Paavalikin

Apostoli Paavali sai kirkastuksen juuri Damaskuksen tiellä. Silloin hän tosin oli vielä Saul, rabbi ja Jeesuksen vastustaja numero yksi. Herra ilmestyi hänelle ja kysyi, miksi Saul niin voimallisesti häntä vihasi.
Saul sai siitä herätyksen, päätti muuttua Paavaliksi ja ruhtyi ponnekkaasti viemään kristinuskon asiaa ympäri tunnettua maailmaa. Tämä kaikki tuli kaikuna menneisyydestä, kun eilen otin selvää Paavalin liikkeistä. Olen varmaan kelannt tätä tarinaa isoisän kanssa vuonna yksi.

Näin myös vastaotettua kuvasarjaa Damaskuksesta. Siellä äskettäin käynyt nuorimies vakuutti, että kaupunki on turvallinen, liikenne kaoottinen Irakin pakolaisvirran vuoksi, mezze Lähi-Idän parasta, muutamat internet-kahvilat sopivan tämänkin blogin kirjoittamispaikaksi. Matkaa Libanonin puolelle suositeltiin.

Matkustaminen on siitä mukavaa, että osan matkasta voi tehdä etukäteen kelaamalla tunnelmia ja karttoja. Hyvä ajatusmatkalainen ei varmaan väritä kuvitelmiaan liikaa, muuten ne haalistuvat kun vihdoin käyskentelee aidossa ympäristössä?

Raamatullista

Niin, jouluevankeliumissa muistaakseni sanotaan, että verollepano tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana. Voiko siitä päätellä että Betlehem kuului jouluevankeliumin tapahtumien aikaan Syyriaan?

Raija kirjoittaa

Syyria. Ensin kuulostaa raamatulliselta: hämärästi muistan, että liukkaasti liikkuva apostoli Paavalikin kävi siellä. Sitten sellaiset paikat kuin Jordan-virta ja Golanin kukkulat (viimeksimainittu kuulostaa kolkolta)
Syyria tuntuisi paikalta, jossa voi loistavasti päästä irti ennakkoluuloistaan. En ole huolissani viisumista enkä muustakaan. Saadaan takuuvarmasti minttuteetä.. RR

5. maaliskuuta 2008 9:07

Pitäisikö olla huolissaan?

Syyriaan tarvitaan viisumi. Sen saa rajalta, sanottiin. Sanottiin tosin myös, että se ei välttämättä ole ihan yksinkertaista. Mutta nyt ei auta muukaan, kuin olla huolehtimatta, sillä aika ei anna myöten lähteä etukäteisviisuminhankintaan.
Asioillahan on kuitenkin taipumus järjestyä.