Beirutin Charles Helloun bussiasema oli lukuisen betoniramppien alla, arabiankieliset huudot moninkertaistuivat seinistä. Vanhat papparaiset myivät kahvia ja vesipiippupalveluja, nuoret kauppasivat chipsejä ja pepsiä.
Damaskukseen menevä tila-auto oli uudenuutukainen, varustuksena oli ilmastointi ja mukavat muunneltavat penkit. Joku heilautti kamamme takaluukkuun, joka jätettiin apposen auki. Kukaan ei ollut vartioimassa omaisuuttamme. Olimme jo oppineet, että varkaita ei näissä maissa tarvitse pelätä. Beirut on jaettu kaupunki ja Libanonin eteläosa on no go-aluetta, mutta ryöstöjä, varkauksia ja päällekäymisiä täällä nyt vaan ei ole. Tässä murtuu kilisten pari ennakkoluuloa. Uskokaa tai älkää, Syyria on yksi maailman turvallisimpia maita eikä Libanonissakaan tarvitse pidellä kouristuksenomaisesti käsiveskastaan kiinni.
Kolme tuntia kului ihan rattoisesti, meillä oli käytössä Honda-tila-auton täydet penkkirivit. Lisäksemme mukana oli vain yksi matkustaja.
Viismit järjestyivät nopsasti. Olimme Syyrian puolella 15 minuutissa.
Tankkasimme tax-free shopista mukaan Bekaan-laakosen rose´-viiniä ja alle tunnissa olimme takaisin Damaskoksessa, Koko homma maksoi noin 5 euroa. Toistaalta olisi saattanut maksaa neljäkymmentäkin, koskaan ei voi tietää etukäteen..
Damaskus, maailman vanhin kaupunki, näyttäytyi Beirutin jälkeen jotenkin viattomana ja alkuperäisenä. Niinhän se on, että ylikansalliset kampanjat alkavat oikeasti yököttää, samaa shampoopurkin kuvaa ei millään jaksaisi katsella joka puolella maailmaa.
Nyt on ilta, 24C puutarhapöydän ääressä.. Taidamme napata vähän bekaanlaaksolaista sen kunniaksi !
2 kommenttia:
21.03. on jo livahtanut huomiseen tämä eilinen päivä. Minä vain päivästä päivään ihmettelen, että mitä te siellä syötte, Damaskoksen tiellä? Juoman olen jo huomannut ja vähän taateleista on ollut puhetta.
Puutarhapöydän ääressä.. siellä, täällä teeveen ääressä,kun Kirjamaassa esiintyi Päivi Alasalmi mm. Kyllä vain joka päivä on tarve katsoa, miten reissu etenee tai edes pysyy paikallaan, lupaan kyllä, jos ei mitään kirjallista tule, en heti hätäänny, vaan arvelen, että olette jossakin jännässä.Turvallisesti. Onko siellä näkyvissä mitään kuvataidetta, paitsi rakennukset? Entä musiikkia? Onko sekin samalla tasolla kuin shampoo? Vielä niihin taateleihin.kerran itsekin matkasin Keski-Aasiassa ja innolla söin taateleita torilla. kun palasimme ryhmän mukana (huom.RYHMÄN) hotelliin,, opas muistutti, että ostamamme taatelit täytyy huolellisesti pestä, koska niitä säilytetään kamelin lannassa.
Terveys säilyi, voi olla että osaltaan, koska pidimme huolen, että alkoholi ei päässyt veressä liian pienelle promillelle.Ja vatsan kauttahan sekin kulki desinfioimassa. ja missä te nukutte. Onko luxuryä? Keski-Aasiassa ei ollut, van siihen pian tottu. Aloittakaa jo loppuhuipennus, iloitkaa ja riemuitkaa. Totisesti! Terveisin Lemminkäisen sisko
Tunisiasta juuri palanneena huomaan että matkanne jatkuu riemullisesti...ihan ikävä yllätti kun luin Damaskoksen vanhasta soukista ja temppeleistä.Älkää unohtako upeaa moskeijaa! Joudutte kylläkin piiloutumaan mustaan kaapuun mutta on se sen arvoista!
Tunnelma herää eloon, liikenne fasinoi omalla kaoottisella tavallaan. Vanha aitous ja kultuurien vahvuus noilla main kuten koko MENA:ssa on kadehdittavaa.. olemme paljon menettäneet.
Mutta tuo naisten asema... hmmm..ei nyt ehkä ihan niin turvallinen ja suojattu... tuore tutkimustieto naisiin kohdistuvasta väkivallasta mm. Syyriassa on aika karmivaa - 40-60% naisista joutuvat sen kohteeksi usein karmivalla tavalla.Jäljet peittyvät burkien ja kaapujen alle... Tietty ei-niinkään-tavatonta myös Sveitsissä (odottamattoman paljon konservatiivisessa perinteisessä miesten maassa) - ja Suomessa, perinteisesti.
Kun olette päässeet paikallisen liikkkumisen makuun, why not Amman? Pienemmässä mittakaavassa Damaskoksen tunnelmaa... Ja niin lähellä Petraa...
Turvallisuus on mukava asia. Kaikkialla Lähi-Idässä ja P-Afrikassa koen oloni turvallisemmaksi kuin Hesalaisessa ratikassa tai Rautatientorilla. Niin surullista se vaan on.
Jatkakaa te siellä; aamulla suuntaan toiselle puolelle Atlanttia. Onneksi tekniikka sallii siellakin tempaustenne seuraamisen.
Intoa edelleen toivottaen - helena
Lähetä kommentti